'Metsähän oli mun mieli,
kauas kaupungin melusta;
ikihonkien humuhun,
ikikorven katvehesen.'
-Eino Leino-
________________
Retkeily on kuulunut harrastuksiini aivan lapsuudesta lähtien.
Valjakon myötä retkeilyä on tullut harrastettua vielä enemmän, ja siitä on tullut ympärivuotista kun talvisinkin tulee retkeiltyä nyt useammin.
Teemme koirien kanssa sulan maan aikaan patikkaretkiä, jotka tilanteen sekä retkikohteen mukaan ovat olleet päivän-parin reissuja, tai useamman viikon eräretkiä.
Talvella retkeily tapahtuu nykyään valjakon kanssa. Aikoinaan myös hiihdimme yhden koiran kanssa ahkiota vetäen.
"Saariston lapsena" veneily on myös aina ollut lähellä sydäntäni, ja siksi kesäisin tulee yhä tehtyä telttaretkiä Suomenlahden saaristoon, ja päiväretkiä kotijärvellä. Kiikarit ja kamera ovat aina matkassa, sillä yksi retkeilyn viehätyksistä on luonnon, ennen kaikkea eläinten, tarkkaileminen ja kuvaaminen. Muutama linturetkikin on tullut tehtyä, mm Porkkalanniemelle ja suo/ruovikkoalueille.
Melontaakin on kokeiltu, ja erään kerran talvella piti kokeilla yöpymistä armeijan puoljoukkueteltassa, joka kyllä oli omasta mielestäni ikävää kahden hengen miehityksellä... Kyllä siihen se kymmenen olisi tarvittu kipinävuoroja vaihtamaan! :)
Pidemmät retket on pakko suunnitella tarkkaan etukäteen, ja minimoida kantamusten määrä.
Koirat auttavat kantamuksissa selkäreppuineen, ja talvisin reki tai ahkio on tietysti oiva kuljetusväline.
Lyhyillä viikonloppuretkillä onkin sitten kiva kun voi satsata erikoisuuksiin, esimerkiksi varata kunnon pihvit mukaan ja kaikenlaisia muitakin syötäviä ja juotavia herkkuja!
Suurimman osan erätaidoistani olen oppinut vanhemmiltani, sekä itse retkiä tehdessä...usein kantapään kautta.
Omistan yhä sen nuhjuisen lapun, jonka kerran viikon kestäneellä vaellusreissulla raapustin muistaakseni mitä seuraavalla kerralla EI saa unohtaa kotiin.
Tuo lappu on sittemmin saanut paljon lisäyksiä, ja toimii yhä oppaanani rinkkaa / koirien reppuja pakatessani.
kauas kaupungin melusta;
ikihonkien humuhun,
ikikorven katvehesen.'
-Eino Leino-
________________
Retkeily on kuulunut harrastuksiini aivan lapsuudesta lähtien.
Valjakon myötä retkeilyä on tullut harrastettua vielä enemmän, ja siitä on tullut ympärivuotista kun talvisinkin tulee retkeiltyä nyt useammin.
Teemme koirien kanssa sulan maan aikaan patikkaretkiä, jotka tilanteen sekä retkikohteen mukaan ovat olleet päivän-parin reissuja, tai useamman viikon eräretkiä.
Talvella retkeily tapahtuu nykyään valjakon kanssa. Aikoinaan myös hiihdimme yhden koiran kanssa ahkiota vetäen.
"Saariston lapsena" veneily on myös aina ollut lähellä sydäntäni, ja siksi kesäisin tulee yhä tehtyä telttaretkiä Suomenlahden saaristoon, ja päiväretkiä kotijärvellä. Kiikarit ja kamera ovat aina matkassa, sillä yksi retkeilyn viehätyksistä on luonnon, ennen kaikkea eläinten, tarkkaileminen ja kuvaaminen. Muutama linturetkikin on tullut tehtyä, mm Porkkalanniemelle ja suo/ruovikkoalueille.
Melontaakin on kokeiltu, ja erään kerran talvella piti kokeilla yöpymistä armeijan puoljoukkueteltassa, joka kyllä oli omasta mielestäni ikävää kahden hengen miehityksellä... Kyllä siihen se kymmenen olisi tarvittu kipinävuoroja vaihtamaan! :)
Pidemmät retket on pakko suunnitella tarkkaan etukäteen, ja minimoida kantamusten määrä.
Koirat auttavat kantamuksissa selkäreppuineen, ja talvisin reki tai ahkio on tietysti oiva kuljetusväline.
Lyhyillä viikonloppuretkillä onkin sitten kiva kun voi satsata erikoisuuksiin, esimerkiksi varata kunnon pihvit mukaan ja kaikenlaisia muitakin syötäviä ja juotavia herkkuja!
Suurimman osan erätaidoistani olen oppinut vanhemmiltani, sekä itse retkiä tehdessä...usein kantapään kautta.
Omistan yhä sen nuhjuisen lapun, jonka kerran viikon kestäneellä vaellusreissulla raapustin muistaakseni mitä seuraavalla kerralla EI saa unohtaa kotiin.
Tuo lappu on sittemmin saanut paljon lisäyksiä, ja toimii yhä oppaanani rinkkaa / koirien reppuja pakatessani.
KUVIA RETKILTÄMME VUOSIEN VARRELTA / Pictures from our hiking trips during the years:
~Mä metsän polkua kuljen
kesä-illalla aatteissain ja riemusta rintani paisuu ja mä laulelen, laulelen vain. Tuoll' lehdossa vaaran alla oli kummia äskettäin, niin vienoa, ihmeellistä all' lehvien vehreäin. Minä tyttönen vain sen tiedän, minä vain sekä muuan muu ja lehdon lempivä kerttu ja tuoksuva tuomipuu.~ Eino Leino ~Oi loistoa syksyn maan! Oi kirkasta voimaa sen!
Ylt' ympäri ruskeat rungot läpi havujen vihreyden, märät, kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa, --en mitään maailmassa voi siten rakastaa. Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen, joka mättään väriin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen. Ah, kaatunut koivu tuolla, sylissä kanervain nyt makaa alastomasti, oksin autuain. Mikä raju ja mahtava riemu! Maan multaa väkevää ja taivaan puhdasta tuulta vain juoda ja hengittää.~ Saima Harmaja: 'Syysmetsässä' |
~Valkea hämärä peittää
suvista taivasta. Kukkien lempeä hehku hohtaa nurmella. Hyvä on ihmisen olla sylissä vihreän maan. Nurmelle lämpöiselle apilan huountaan, suloista painaa päänsä pienen ihmisen. Valkean pilven valoon nukkua huoaten.~ Saima Harmaja: 'Pilvinen Päivä' ~Taas loistavina pilvet kulkuaan
käy yli ruskean ja kirkkaan maan, ja mullan hohde sinipunainen jää sydämeeni, mua sokaisten. Mut silmin suljetuin ja kyyneltyvin vain kuumempana läpi luomien nään luonnon mahdin ylimaallisen. Saa tuskan värin aina riemu syvin.~ Saima Harmaja: 'Riemu' |