Jo toista kuukautta olemme saaneet nauttia suomalaisesta talvesta parhaimmillaan; pakkasta ja lunta sopivasti, ja aurinkoisia päiviä ulkoilla ja treenata koiria. :)

Olemme päässeet ajamaan valjakkoa järven jäällä kauniissa kelissä, ja siitä todisteena liuta kuvia. :) -Tätä se on tämä harrastus parhaimmillaan!

27.1.2013 Järjestettiin Mäntsälän Ohkolassa rekikoirien SM-käyttökoe, johon osallistui johtajakoirien luokassa Pellis ja Poika. Koe ei mennyt niin hyvin, kuin mihin tiedän näiden koirien pystyvän, mutta joka tapauksessa kotiintuomisina oli puolet tavoitellusta, eli yksi uusi Suomen Käyttövalio, kun Poika nappasi puuttuneen REKÄ JOH1 -tuloksen aiempien kilpailukoe- ja näyttelytulostensa jatkeeksi. :)
Poika toimi kokeessa rauhallisesti kaikissa tilanteissa, ja oli hyvin kuulolla koko ajan. Kenties se olisi voinut saavuttaa vielä pari pistettä enemmän, jos se olisi ollut johdossa yksin, ja minä olisin ajanut valjakkoa itse.

Pellis jäi neljä vuotta sitten samalla paikalla saman tuomarin arvostelemassa kokeessa vain pisteen päähän ykkösestä, ja siten myös KVA -arvosta. Mutta tällä kertaa se suoriutui huomattavasti heikommin, osittain ehkä siksi, että paikka on tullut sille liiankin tutuksi monista kilpailuista, ja se selvästi luuli olevansa kisoissa. -Kierrokset nousivat sataan tällä vanhalla muorilla jo, kun autosta ulos otettiin ja se tunnisti paikan. Uralla sillä olikin sitten kova kiire, ja hämmennystä aiheutti lisäksi se, että tuomari ajoi valjakkoa, ja minä istuin kyydissä. Erilainen reen käyttö ja vieras ihminen ohjaajan paikalla aiheuttivat hankaluuksia joissakin tilanteissa, eivätkä koirat tuntuneet ymmärtävän ristiriitaisia viestejä.

Yleisesti ottaen koe meni molemmilta koirilta kuitenkin mallikelpoisesti kaikkein tärkeimmiltä osin, -eli toisten valjakoiden ja muiden häiriöiden ohitukset sujuivat hienosti, ja uralla käännökset eri suuntiin toimivat moitteetta, kuten odottaa sopikin. Ongelmia tuli siinä kohtaa, kun piti pellolle lanatulta uralta poistua aurausvallin yli melko syvään umpiseen. Tällaisia tilanteita emme ole koirien kanssa edes harjoitelleet, vaan itseasiassa koirat treenataan pääsääntöisesti metsäteitä pitkin, jolloin aurausvallien yli pöpelikköön pomppiminen on ankarasti kiellettyä. -Samoin se on kiellettyä kilpaurilla, jotta koirat eivät oikaisisi uralta toisten valjakoiden perään.
Me pääsemme harvoin ajamaan koiria niin sanotulla avoimella kentällä, -eli ilman näkyvää, selvää uraa. Tämä on mahdollista oikeastaan ainoastaan jäällä, jonne ei joka talvi ole päässyt, ja jonne on hankikannon puutteessa jouduttu myöskin toisinaan tekemään kelkalla urat ennen kuin sinne on päässyt ajamaan.
Viimeisen parin viikon aikana olemme kuitenkin saneet nauttia melkoisen ihanteellisista olosuhteista järven jäällä, ja koiria on päästy treenaamaan avoimella kentällä. Pellis ja Poika ovat toimineet moitteettomasti näissä treeneissä.
Tiedän siis, ettei niille ole ongelma edetä sujuvasti ilman selvää uraa, ja tiedän niiden myös käskystä poistuvan uralta, jota ei reunusta aurausvallit.
Niinpä tässä kohden koetta, kun koirat joutuivat niille uuden haasteen eteen, olisi ollut erityisen tärkeää minun ohjaajana voida käyttää reen jarruja ja omaa kehonkieltäni siten, kuin olen koiria valmentaessani tehnyt. Nyt viestini koirille olivat vaillinaisia ja osin ristiriitaisiakin, tuomarin ollessa sijastani ajajan paikalla.

Joka tapauksessa olemme tyytyväisiä tähän yhteenkin käyttövalion arvoon, ja hyvillämme siitä, että useat ihmiset olivat taas kerran antaneet oman panoksensa kokeiden järjestämiseksi. Kokeneiden tuomareidemme mielipiteitä ja ajatuksia myös arvostan, ja kaikissa koemuodoissa eri lajeissa on omat ongelmansa ja aukkonsa. Siksi on hyvä säilyttää mieli avoinna, ja pyrkiä jatkuvasti kehittämään koetoimintaa siten, että se parhaiten mittaisi haluttuja asioita, ja palvelisi kaikkia osapuolia.